Hetki, kun lattia petti jalkojen alta ja epätoivo valtasi tilaa

Pari viimeistä päivää ovat olleet vuoroin hyvää fiilistä, toivoa ja vuoroin itkua. Olen syksystä asti ollut flunssassa niin, että kuukauden parin välein olen sairastunut uudestaan ja flunssa on ollut pitkittynyttä. Kävin joulukuussa yksityisellä lääkärillä valittelemassa olotilaani, kun tuntui, ettei tk:sta saa apua, ja näytin samalla tyrääni, joka pullotti pahasti jatkuvan yskimisen johdosta; en saanut enää suolia pysymään sisällä. Yksityinen lääkäri laittoi lähetteen tutkimuksiin pikana ja pääsinkin keskussairaalaan lääkärin luo aika pikaisesti. Lääkäri laittoi lähetteen tietokonetomografiaan, koska minulla on jo kertaalleen tyrä korjattu verkolla ja hän epäili, voisiko tämänhetkistä tilannetta enää korjata (löytysikö ehjää kiinnityspaikkaa uudelle verkolle). Kävin kuvauksissa muutama viikko sitten ja sain nyt maanantaina kirjallisen vastauksen kuvauksista. Vastauksessa todettiin, että tyrän lisäksi oli kuvauksissa löytynyt maksan alueella suurentuma imusolmukkeessa ja että näytepala otetaan tyräleikkauksen yhteydessä. Ajatukset lähti tottakai lentämään ja itku tuli. Toisaalta ei asia yllätyksenä minulle tullut, koska kipuja on ollut pitkään ja tätä jatkuvaa sairastelua. Jotenkin olin saanut rauhoiteltua itseäni kunnes sain tänään uuden kirjeen, jossa kerrottiin, että leikkaus on jo vajaan kahden viikon kuluttua. Vaikka tiedän, että vaihtoehtoja on helpompia ja vaikeampia, keskityn liikaa siihen pahimpaan. Vaikka kuinka olen järkeistänyt tilannetta itselleni, että kaikki oireet sopivat helpoimpaan vaihtoehtoon, niin ajatukset valtaa tieto siitä, että oireet sopivat myös pahimpaan vaihtoehtoon. Kyllä sitä ihminen osaa olla hölmö!! Nytpä siis rauhoitutaan, hengitetään syvään ja odotellaan. Kaikki järjestyy tavalla tai toisella.

ps. vaikka olen kuullut, että etelämpänä Suomea alkaa jo lumet kadota, meillä sitä vielä riittää vaikka jakaa asti :)



Kommentit

  1. Ihmisellä on tapana ensin ajatella huonoja asioita ja sitten vasta joskus niitä hyviä. Hyvä että se leikkaus on pian ja saat tietää. Voimaa sinulle ja lepäät, että saat oloasi kohentumaan. Pidän peukkuja ja lähetän hyviä ajatuksia! Lunta siellä vielä, meillä jo kevättä vaikka viileämpää nyt hiukan. Joskus pääsiäisenä olin paljain jaloin..nyt en usko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivista ilmapiiriä tavoitellaan :) Nyt vain kävi semmonen kökkö, että flunssa iski ja pelottaa, että leikkaus siirtyy :(

      Poista
  2. Hyvä kun olet päässyt hoitoon. Onhan ne odotusajat aina pahoja, kun ei tiedä miten menee. Toivotaan että kaikki selviää parhain päin!

    VastaaPoista
  3. Voi ei. :( Voimia ja kaikkea hyväää.

    VastaaPoista
  4. Kun tuollainen tilannet tulee eteen, niin sitä varautuu mielessään ja joskus jopa käytännön tasolla pahimpaan vaihtoehtoon. Jollain tavalla se sitten rauhoittaa mieltäkin. Toivottavasti leikkaus sujuu hyvin ja kuulet hyviä uutisia! Meillä satoi eilen iltapäivällä lunta ja näkyy sitten olevan vieläkin maassa. Pois lumi ja sinivuokkoja tilalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta että varautuminen on saanut mieltä rauhoittumaan :)

      Kyllä sitä jo todella toivoisi lumetonta aikaa, mutta kai sitä on ite tehny valintaa, kun näin pohjoseen muutti ;) Silti kaipaan sellaista kevättä, jossa näkee vihreää ja värikästä. Meillä tämä on valkeaa ja harmaata ja lopen kuravettä ;)

      Poista
  5. Voi ei! Voimia ja tsemppiä. Epätietoisuus on kamalaa. Toivon, että saat hyviä uutisia ja leikkaus menee hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että just päälle tullut flunssa alkas hellittää ja leikolle pääsis :)

      Poista
  6. Voimia ja meil ei lunta enään yhtään.Kadutki suurinosa putsattu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläki on onneksi ollu lämpimiä päiviä, joten kyllä se lumi siitä sulaa :)

      Poista

Lähetä kommentti