sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Tämä syksy on vienyt voimat; valoa on tunnelin päässä...

Joskus tuntuu, että miten voi kaikki olla niin pienestä kiinni. Pieni asia paisuu, vaikuttaa moneen asiaan ja kohta, niin kohta se onkin suuri asia.

Palellutin itseni reilu 6 viikkoa sitten, jonka jälkeen olen ollut kipeänä (kuumetta, flunssaa, kurkkukipua). Vihdoin tällä viikolla sain antibiootit poskiontelotulehdukseen ja ajatukset (tällä hetkellä vielä vain ajatukset, ei keho) ovat lähteneet kohti positiivisempaa, kohti parantumista.

Mutta miksi olen kokenut asiat niin raskaana? Pieni flunssahan minulla vain on. Kun lepäilee viikkotolkulla eikä mikään normiruoka maistu, voin kertoa, että voimat oikeasti loppuu. Kun ei liiku, puolitoista kuukautta vaikuttaa huomattavasti lihaskuntoon. Kun ei ole lihaskuntoa, ei se jaksaminen lämpöilyn ja muun ohella ole kovin hääviä. Ja vielä, kun ruokavalio ei ole koostunut mistään terveellisistä jutuista vaan enimmäkseen siitä, mitä pystyy syömään/tekee mieli ja tähän vielä lisätään tuo liikkumattomuus ja lepäily, niin onpa tuota painoakin kiitettävästi tullut tässä ajassa lisää. Mieliala on ollut melko pohjilla ja töissäjaksaminen (niin, olen ollut töissä, vaikka lääkäri ehdotti sairaslomaa; joskus pitäisi kuunnella itseään ja lääkäriä) taistelua. Oikeastaan tämä kaikki muu avasi silmät tuolle töissäjaksamiselle; olenhan taistellut sen kanssa jo muutamia vuosia... salaa muilta.

Nyt kuitenkin valoa on tunnelin päässä. Toivon (uskon), että lääkekuuri tehoaa. Työrintamalla sain uskallusta (kiitos ihanien työkavereiden) kertoa tällä viikolla omalle esimiehelleni, etten enää jaksa nykyistä työtäni; mietimme tähän ratkaisua. Olen viikonlopun aikana antanut itselleni aikaa miettiä ja jättänyt panikoimisen sivuun; asiat tarvivat aikaa ja harkintaa. Mielialani on kohentunut mustien pilvien keskeltä ja nään tulevaa jo positiivisempana kuin vaikkapa viikko sitten.

Asioilla on varmaan aina jokin tarkoitus. Mikään ei tapahdu muuten vain. Pieni asia kasvoi isoksi auttaen minua ajattelemaan omaa jaksamistani ja omaa itseäni. Joskus ihminen tarvii stopin ulkopuolelta, jotta pysähtyy ajattelemaan itseään.


6 kommenttia:

  1. Henna, minulla on nyt hyvin tuore kokemus juhannuksena alkaneesta vakavasta sairaudesta, joka vei kahteenkin leikkaukseen ja oli viedä kolmanteenkin. Se tarkoitti neljän kuukauden liikuntapaussia ja kyllä huomaa, että kunto on mennnyttä. Hitaasti kuin vanhus pitää alkaa nyt lihaksia rakentaa uudelleen. Täällä myös syöty, mikä on maistunut ja se on sitten +5 kiloa, nyyyh. Mutta saan olla kiitollinen, että olen hengissä.

    Paha flunssa voi viedä mielialankin alas. Se on aika tunnettu asia ja silloinhan on saatava lohturuokaa tai herkkuja. Pakko!

    Käydään kohti valoa, vaikka nyt joulun valoa, tähtien valoa, lumen valoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso stemppihali sulle <3 Ja kyllä tuo jouluodotus ainakin piristää (pitäisköhän alkaa jo kaivella jouluvaloja esiin :D)

      Poista
  2. On sallittua kaikki mikä piristää. Stressi vie terveyden ja voimat. Toivotavasti tauti helpottuu ja stressi vähenee. Valoa ja positiivisia ajatuksia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kannustuksesta <3 Haleja sinne :)

      Poista
  3. Voimia sinulle! <3 Itse olin neljä viikkoa kuumeessa ja pystyn osittain samaistumaan oloosi. Se on rankkaa. Toivottavasti sulla nyt pikkuhiljaa helpottais olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tästä (laitan peukut pystyyn) ;)

      Poista