sunnuntai 21. elokuuta 2016

Sekä toimii että tuoksuu hyvälle - hiustenhoitoa ekologisesti (sis. arvontaa)

Kun meidän perheessä tehtiin päätöstä siirtyä kemikaalituotteista luonnontuotteisiin, pelkäsin ehkä eniten hiustenhoitoon liittyviä asioita. Olin lukenut siitä, kuinka hiuksilla kestää aikansa tottua kemikaalittomiin aineisiin eli hiukset rasvoittuvat nopeammin ja ovat alussa hieman hankalammat. Näin jo itseni kulkemassa rastatukalla ja ihmisten väistelevän ötököitä keräävää olemustani (hih).

Nämä pelot osoittautuivat onneksi aivan turhiksi. Ekoshampoot toimivat aivan yhtä hyvin kuin kemikaaleja sisältävät, paitsi että omalla kohdallani ekoshampoo toimii paremmin. Aiemmin päänahkani oli kutiseva ja hilseilevä (olenhan atoopikko, joten uskoin näin asian kuuluvankin olla). Kun vaihdoin Ole Hyvä -hiustuotteisiin, kutina on loppunut ja hilseily huomattavasti vähentynyt. Kampaajanikin kertoi, että päänahkani on terveemmän näköinen kuin aiemmin (ei siis enää ärtynyt).

Perheessämme on minun lisäksi mieheni, jolla on hilseilevä, rasvainen hiuspohja sekä teini, jolla on erittäin rasvoittuva hiuspohja. Ole Hyvän valikoimista löytyy myös tuotteet, jotka toimivat heidän hiuksilleen. Aiemmin teinin hiusongelmiin ja hiustenhoitoon piti aineet ostaa kampaajalta, kun markettien aineet eivät olleet riittävän tehokkaita. Mutta ilahduttavaa oli huomata, että ekologinen vaihtoehto, joka on kuitenkin hellävaraisempi kuin kemikaalinen, toimii erittäin rasvoittuviinkin.

Ole Hyvä -hygienituotteet ovat aivan hiljattain uudistuneet. Tässä kuvaa aiemmista tuotteista:


ja tässä uudistuneista:


Ja mitä uudistus sitten toi tullessaan:
- uusi pakkaus on mielestäni raikkaamman ja selkeämmän näköinen
- pienin pakkauskoko on suurempi ja lisäksi ovat tulleet myös täyttöpussit, joista itse pidän :) Tällä tavoin pystyy vaikuttamaan jätteen määrään.
- korkki on muuttunut helppokäyttöisemmäksi
- uutteet on vaihdettu täysin kotimaisiin (aiemmin mukana oli myös eksoottisia uutteita). Tämä uudistus miellyttää minua itseäni kaikista eniten :). 

Ja sitten lopuksi lupaamani arvonta:) Ole Hyvä lahjoitti kolme tuotetta teille arvottavaksi:


Arvontasetin shampoo ja suihkugeeli ovat minulle tuotteina tuttuja, mutta Koivunmahla-käsipesua en ole itsekkään kokeillut (kiinnostaa siis minuakin :D)

Arvonnan säännöistä:

Kerro omia kokemuksia luonnonkosmetiikasta/-hygieniatuotteista/-pesuaineista tai muita ajatuksia ekologisista tuotteista (uudet lukijat 1 arpa ja vanhat lukijat 2 arpaa)

Lisäarvan saa jakamalla kisan omassa blogissaan tai facebookissa

Osallistumisaika on 21.8.-2.9. ja arvonta suoritetaan la 3.9.

Muista kertoa viestissä, oletko mukana yhdellä, kahdella vai kolmella arvalla.

Muokattu 4.9.: arvonta päättyi ja sen voitti Elise H.

38 kommenttia:

  1. Tätä merkkiä ei ole tullut kokeiltua, kun ei sitä ole saatavilla meidän kylältä. Muuten käytän kyllä kodin siivouksessa ainoastaan etikkaa, sitruunaa ja mäntysuopaa. Olis kiva päästä tätäkin kokeilemaan, joten kolmella arvalla mukana =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin asustelen pienellä paikkakunnalla, joten ekotuotteet pitänee hankkia kaupunkireissuilla varastoon :) Kivoja siivousvinkkejä, joita vois itsekkin kokeilla.

      Poista
  2. Yksi arpa, sillä olen uusi lukija :) Olen pikkuhiljaa päässyt totuttelemaan luonnonkosmetiikkaan. Kotikaupunkiini aukaistiin vähän aikaa sitten ruohonjuuri-kauppa ja se on niin ihana :) Luonnonkosmetiikasta tällä hetkellä minulle on kaytössä huulirasvaa ja kasvonaamiota :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruohonjuurestakin löytyy muistaakseni Ole Hyvä-tuotteita. Voi, kun meillekin tulisi vastaanvanlainen kauppa lähistölle :)

      Poista
  3. Yhdellä arvalla mukana uutena lukijana. Minulla on jonkin verran kokemusta luonnonkosmetiikasta. Urtekramin vartalovoide oli hinta-laatusuhteeltaan erittäin positiivinen yllätys.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen käyttänyt Urtekramin tuotteita (sekä kosmetiikkaa että elintarvikkeita).

      Poista
  4. Ei ole tuttuja tuotteita ennestään joten ois mahtava päästä testaan
    2 arvalla mukana
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan peukut pystyyn, että tärppäis :)

      Poista
  5. Raparperishampoo kuulostaa ihanalta. Kauhiasti ei ole kokemuksia luonnonkosmetiikasta joten toivon arpaonnen suovan mulle mahdollisuuden kokeilla niitä edukkaasti.
    Kahdella arvalla mukaan minttu579@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Yksi arpa. En ole kauheasti luonnonkosmetiikkaa käyttänyt, jotain ihonhoitotuotteita Lavera-merkiltä, mutta muuten vielä aika uusi juttu minulle. Mutta aivan mahtava juttu, että sellaisiakin on keksitty ja ovat nyt lisääntyneetkin aika paljon :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samoilla linjoilla; ihanaa, että valikoimat lisääntyy :)

      Poista
  7. Olen käyttänyt luonnonkosmetiikka lähinnä kasvoille ja vartalolle, joten mielelläni testaisin myös, miten hiustuotteet toimivat!

    Mukana yhdellä arvalla!

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että onnetar on suosiollinen :)

      Poista
  8. Luonnonkosmetiikka on itselleni vielä melko uusi tuttavuus, mutta olisikin hienoa päästä oikeasti kokeilemaan tämän kastin tuotteita joskus. Sormet ristissä siis toivon voittoa :)

    Mukana yhdellä arvalla.

    cupido.maxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Luonnonkosmetiikkaan olen hiljalleen siirtynyt. Shampoo on ollut minulle hieman arka aihe, sillä siitä jäi todella kamala kokemus! Palashampoolla pesin pääni, ja pää oli kuin talia olisi kaatanut. Kävi ilmi että kuulun siihen harvaan porukkaan jolle tuote ei sopinut. Mielelläni ottaisin siis tilalle positiivisemman kokemuksen! Yhdellä mukana :)

    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tuo palashampoo kokeilematta. Näihin nestemäisiin oon kyllä ollu todella tyytyväinen

      Poista
  10. Nyt olen käyttänyt lähinnä Laveran tuotteita, koska olen ne hyviksi todennut ja tuli hamstrattua niitä alennuksesta ;) Pitääpä pitkästä aikaa testailla Ole hyvä-tuotteita, joskus kaaaauan sitten kokeilin, enkä ollut ihan täysin tyytyväinen. Olisi ihanaa, jos löytäisin kotimaisen hyvän tuotesarjan käyttööni ulkomaisen sijaan!
    Yhdellä arvalla mukana ja liityin myös lukijaksi :) talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole Hyvä on mielestäni muuttunut parempaa suuntaan. Itsekin olen eka kertaa kokeillut viitisen vuotta sitten.

      Poista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Onpas mukava arvonta, varsinkin kun juuri tänään olen tuntikaupalla etsinyt tietoa hellävaraisista ja ekologisista shampoovaihtoehdoista, jotka voisivat sopia hiuksilleni. Tosiaankin olisi mukava päästä testaamaan noita! Yhdellä arvalla mukana. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana, jaoin Facebookissa :)
    Näistä palkintotuotteista minulla ei olekaan minkäänlaista kokemusta. Jonkinverran olen tutustunut luonnonkosmetiikkaan, mutta hiustuotteita en ole vielä uskaltautunut kokeilemaan. Mielelläni ottaisin testiin nämä Ole Hyvä -tuotteet :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla mukana. Olen käyttänyt Urtekramin tuotteita sekä Madaraa. Olen tässä pikkuhiljaa tutustunut kemikaalittomiin aineisiin ja opiskelen niistä lisää tavoitteena käyttää ainoastaan luonnonmukaisia tuotteita.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  15. "Vanhana" kahdella mukana. Madarasta olisi paljon hyvää kerrottavaa. Ole Hyvä -konetiskiaine on ollut käytössä ja onkohan ollut liiankin riittoisaa, kun on kokkaroitunut purkissaan. Meillä on joko häikkää astianpesukoneessa tai sitten tuo pesuaine on tosiaan mennyt jotenkin huonoksi/ei sovi koneelle, kun pesun jälkeen jää saippuavettä koneen pohjalle. Vasta ylimääräisellä huuhtelulla sen saa poies. postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei olla huomattu tuota saippuavesi-ilmiötä, mutta sen olen huomannut, jos purkkia ei ole suljettu hyvin, niin pientä kokkaroitumista on tullut. Voiskohan eri pesuohjelma olla ratkaisu tuohon saippuvesiasiaan? Kannattaa laittaa viestiä Ole Hyvälle, jos osaisivat antaa neuvoa.

      Poista
  16. Itse käytän paljonkin luonnontuotteita,käsintehtyä kosmetiikkaa jne itse teen ja ostan.Näitä en ole kokeillut kun täällä Saksassa noita ei ole joten olisi kiva kokemus,Suomessa on postios. johon välillä tilailen tavaraa ja saan kun poikkeen siellä. Ja kolmella mukana laitoin linkin yrttisivulleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomsin kun kävin että olen tippunut pois lukijoistasi,vaikkaolin jo pidempään lukijana. Eli laitoin uudelleen itseni. Ihme juttu.

      Poista
  17. Minulla päänahan kutina on helpottanut luonnollisempaan shampooseen siirryttyäni. Kahdella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  18. Ei ole tuttuja tuotteita!
    Mutta kiinnostavilta tuotteilta vaikuttaa!
    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan. :) Pyrin kyllä käyttämään luonnontuotteita aina kun mahdollista, mutta toisinaan kyllä hinta ratkaisee..

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  20. En ole vielä kauheasti kokeillut luonnonkosmetiikkaa, mutta suunnitelmissa on.
    Tästä olisi hyvä aloittaa!
    Yksi arpa.
    hiisukas(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Hei! Kiinnostaako herkkuvaihto vielä. http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2016/09/syksyinen-herkkuvaihto.html

    VastaaPoista