sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Tie vie...

Pari viikonloppua on mennyt autossa körötellen. Viime viikolla vietettiin Ruotsissa äitienpäivää ja käväisimme lenkin Jällivaarassa äidin luona.





Tänä viikonloppuna reitti kulki Rovaniemen ja Raahen kautta Ouluun ja takas kotiin.

Ensimmäisen kerran tälle vuotta iski totuus siitä, että kesä tulee oikeasti, kun ajelimme yöllä Raahesta Ouluun ja vaikka oli myöhä, oli silti valoisaa.





Kun lähdimme lauantaina Oulusta kohti kotia, päätti taivas avata hanat ja kotimatka taittui sateessa.



Torniossa päätimme siirtyä ajamaan Ruotsin puolelle, koska kotimatka sitä kautta on jotenkin viihtyisämpi. Tuo ajatus oli virhe...
 




Jonkin matkaa ajettuamme alkoi tietyö, jota kesti 15 kilometriä. Ja Ruotsissahan tietyö ei ole samanlaista kuin Suomessa. Siellä ensinnäkin hommaa hoidetaan toimistoaikaan eikä työllä ole kiire. Tuntipalkka juoksee. Ja toiseksi koko 15 kilometriä revitään auki yhdellä kertaa ja tuo matka sisälsi yllättäviä, jyrkkiä pudotuksia, kivoja kuoppia ja teräviä, nyrkin kokoisia kiviä. Olis pitänyt sittenki valita maisemareitin sijasta tylsä (mutta paremmin ajettava) suomalainen reitti.

Tornionjoessa on vielä vesi ylhäällä ja näytti pieni mökkikin olevan hieman kastunut.


4 kommenttia:

  1. Olipas teillä tietyötä ja tulvaa matkan varrella, silti pohjoisen maisemissa on sitä jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisema on se suurin syy, miks täällä jaksaa asua

      Poista
  2. Aivan uskomattoman upeita yökuvia ;D

    VastaaPoista