lauantai 11. toukokuuta 2013

Opettajan kevät

Opettajan kevät on kiireistä aikaa. Mieheni korjaa kokeita, täyttää kurssien päiväkirjoja ja muita paperilippusia. Itselläni vievät aikaa kevään kasvatuskeskustelut ja niihin liittyvät lasten paperit, kesän työvuorojen, lomien ja lasten hoitoaikalistojen yhteensovitus, palaverit yms. Sitä paperisotaa. Eipä silti, hauskaa hommaa se tämäkin on ja vaihtelua. Pitää vain muistaa välillä istahtaa ja ottaa kuppi kuumaa.


Ensi viikolla tulee kevään työrupeamaan pieni katkos, sillä lähden koululaisten luokkaretkelle Helsinkiin vanhempana mukaan. Tuntuu mukavalta lähteä 6. luokkalaisten tokalle luokkaretkelle, sillä sama porukka oli aikoinaan minulla eskarissa opetettavana ja tuolloin kävimme heidän ekalla luokkaretkellä Oulussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti