tiistai 26. kesäkuuta 2012

Vive la France osa 1: Matka kohti Pariisia alkaa

Matkamme kohti Pariisia alkoi toukokuun lopulla, kun varasimme matkan. Koska halusimme itse vaikuttaa matkan ajankohtaan ja hotelliin mahdollisimman paljon, emme valinneet valmismatkaa vaan otimme lennot+hotelli-paketin Tjäreborgin kautta.


 
Hotellin valintaan meillä vaikutti se, että hotelli oli edullinen ja siellä oli ilmainen netti, koska olen niin riippuvainen netistä, etten onnistu pysyttelemään lomallakaan irti siitä. Lentojen valintaan vaikutti taas se, että halusimme aiempien kauhukokemusten opettamana lentää pelkästään yhden yhtiön koneilla koko reissun. Eräs Kreikan reissu opetti, että jos yksi kone myöhästyy ja seuraava lento on eri yhtiön lento, niin kalliiksi ja hankalaksi muuttuu loppumatka.

Koska asumme täällä pohjoisessa, varsinainen lomamatka alkoi jo lauantaina 16.6. matkalla Ouluun.

Maisema alkumatkasta

Ensimmäinen turnee-etappi oli Haaparanta-Torniossa, jossa ruokalimme, ostimme Ikeasta huonekaluja neidin uudistuneeseen huoneeseen (aiheesta myöhemmin lisää)



 ja hankimme tuikitarpeellista luettavaa tulevaa matkaa varten.




Ja sitten Ouluun, jossa ostosreissun aiheena oli tarvikkeita neidin huoneeseen.

 
Ja sitten sunnuntaina kohti Oulun lentokenttää.

Lentokentällä oli Tietomaan mainos...


 ja muuten olikin suhteellisen autioita. Oulun kentältä ei montaa lentoa lähde päivässä :)


 Ja sitten menoksi.


 Näkymiä koneesta.


 Välilasku oli Tukholmassa, jossa kävimme syömässä. Ihmisiä ja elämää oli hieman enemmän kuin Oulussa.


Sitten matka jatkuikin jo Pariisiin :)...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti