Suuri kiitos kirjastolle!!

Sunnuntaina tuli sähköpostiin viesti kirjastosta, että lainattujen kirjojen eräpäivä lähestyy. Menin kirjaston sivuille uusimaan lainoja, mutta kappas... Yhdestä lainaamastani kirjasta oli varaus ja tuo kirja kuuluu niihin surullisen kuuluisiin tenttikirjoihin, joista pitäisi essee vääntää. Tiedän, ettei tuota kirjaa saa mistään. Lähikirjasto osti sen silloin kokoelmiinsa, kun sitä pyysin. Lähikuntien kirjastoissa kirjaa ei ole eikä sitä kaukolainanakaan saa, kun se on niin haluttua tavaraa. Mikä tässä sitten eteen?
Ei auttanut muu kuin oikeasti laittaa sivut viuhumaan ja kone laulamaan. Ensin ajattelin, että kyllä minä sen maanantaina saan tehtyä. Helppo homma! Maanantai koitti ja olo tuntui tavallista kipeämmälle (syy arvatenkin henkistä; niin se tahtoo olla, että vähintään migreeni pukkaa päälle silloin, kun pitäis kyetä päätä käyttämään. Ja niin meni maanantai. Vailla riviäkään tekstiä.
Tänään tiistaina on tuon kirjan viimeinen palautuspäivä. Ja niinkuin aiemminkin on käynyt, homma alkaa olla hanskassa. Kiitos arvoisa kirjasto; ilman viimeistä ehdotonta palautuspäivää olisi esseeni vielä aloittamatta.

Sanani kirjastosta saattavat kuulostaa sarkastisilta, mutta ei... Olen oikeasti kiitollinen paikalliselle kirjastolle. Kun asiakas tarvitsee jotain kirjaa tms. eikä sitä ole vielä valikoimissa, lähikirjasto sen hankkii. Palautuksissa ollaan joustavia ja ymmärretään asiakkaan tarpeita.
Niin ja tällä kertaa kirjasto potki laiskan ja saamattoman opiskelijan ennätysmäiseen suoritukseen. Essee valmistuu iltaan mennessä ja se tietää sitä, että enää kolme esseetä tehtävänä ;)

Kommentit

Lähetä kommentti