Suuriin asioihin voi löytyä ratkaisu pienestä - Ole Hyvä

Kärsin (joskus voi olla suurtakin hyötyä :D) aistiyliherkkyydestä, joka on vaikuttanut elämääni pienestä lapsesta saakka. Esim. voimakkaat hajut saattavat aiheuttaa voimakkaita migreenikohtauksia; toisaalta huomaan hajut yleensä toisia aiemmin, josta voi olla hyötyä esim. palo- ja vesivahinkotilanteissa. Olen herkempi tuntemaan ihollani, joka tuo omat haasteet esim. ihonhoidossa, pyykinpesussa tai vaikkapa vaatteiden saumoissa. Tunnen välillä olevani kuin vihikoira, koska huomaan (kuulen, haistan, maistan, tunnen) asioita herkemmin kuin toiset.

Kun muutimme asumaan omakotitaloon, hankimme astianpesukoneen. Aiemmin tiskaus oli hoidettu käsin. Astianpesukoneella peseminen aiheutti kuitenkin hankaluuksia, koska maistoin pesuaineen joskus astioissa. Astioita siis tuli huuhdella pesun jälkeen, jotta tuon maun sai pois. Erityisesti maku tuntui, jos join lasista hiilihapotettua vettä. Ajatus myös siitä, että muukin perhe sai mahdollisesti myrkyllisiä aineita elimistöönsä tietämättään, ei ilahduttanut. Oletin suurimman ongelman olevan tiskikone, koska se oli ollut halvin vaihtoehto kaupassa. Muutaman vuoden päästä laitoimme astianpesukoneen vaihtoon, koska en halunnut ottaa riskia pesuaineen joutumisesta perheeni elimistöön. Ostimme uuden tiskikoneen (kalliimman, siis paremman), mutta ongelma ei poistunut.  Vika ei siis ollut tiskikoneessa vaan jossain muussa. 

Tutustuin Ole Hyvä -tuotteisiin viitisen vuotta sitten vähän kuin vahingossa. Perheessämme käytettiin alussa satunnaísesti muutamia (suihkugeeliä lähinnä) Ole Hyvä -tuotteita muutaman vuoden ajan.  Pari vuotta sitten päätin ihan kokeilumielessä tilata myös muita tuotteita, kuten konetiskijauhetta, samalta tuotemerkiltä. Syy tuohon oli julkisuudessa kirjoittelut ihmisten elmistöön saamista kemikaalien suurista määristä. Olen hieman skeptinen ja siksi en oikein uskonut siihen, että ilman kemikaaleja voisi esim. astiat puhdistua koneessa.


Mitäpä tämä kokeilu sitten tuotti tuloksena...

Meillä käytetään tiskikoneessa vain ekoaineita eikä meillä enää maistu koneessa pestyt astiat pesuaineelle. Vika ei siis ollut koneessa vaan aineessa eli kemikaaleista jäi astioihin ehkä pieniä jäämiä, jotka maistoin. Nyt ei enää tarvitse olla huolissaan kemikaaliasiasta tai sijoittaa suuria määriä turhaa rahaa uusiin koneisiin.

Meillä pestään nykyään jopa paistinpannut koneessa, sillä Ole Hyvä -konetiskijauhe ei ole kuluttanut/syövyttänyt teflonpintoja yms.

Mies käyttää tiskijauhetta myös remonttihommissa, sillä se poistaa liottamalla hyvin vanhan maalin heloista ja vastaavista eikä vie galvanointia kuten kemikaaleja sisältävät pesuaineet vievät.

Tiskikoneesta ei löyhähdä enää kuvottava haju, kun luukun aukaisee pesun jälkeen. Tuote on hajuton :)

Pakkaus on jämerä eikä aine kostu. Itse pesen purkit sen jälkeen, kun aine loppuu, ja vien ne päiväkotiin hiekkaleikkeihin ja marjanpoimintaämpäreiksi lapsille.

Kotimaisuus on myös suuri tekijä, miksi meillä halutaan käyttää juuri Ole Hyvä -tuotteita eikä muita ekotuotteita. Koen, että tällaisessa maan taloudellisessa tilanteessa on tärkeää kannustaa kotimaista työtä, puhtautta, osaamista ja laatua.

Meillä on koko perhe suorastaan ihastunut Ole Hyvä -tuotteisiin ja minulla ollut jo jonkin aikaa ajatus myös kertoa muille näistä ihanuuksista. Siispä otin yhteyttä Ole Hyvä Luonnontuote Oy:n, jos he haluaisivat lähteä mukaan tähän postaukseen. Vastaus oli myönteinen ja siksipä sain myös teille lukijoille jotain ihanuuksia arvottavaksi. Mutta niistä myöhemmin tulevassa postauksessa.



Kommentit

Lähetä kommentti