Pikainen reissu Pyhätunturille

Perhe pakkautui perjantaina autoon ja suuntana oli Pelkosenniemi (tarkemmin Pyhä), jossa meillä vanhemmilla odotti kokoustelua perjantaina ja lauantaina. Kun tyttäreni oli pieni, hän kulki yleensä mukana näillä reissuilla, mutta kun ikää tuli, on hän yleensä jäänyt kaverin luo yökyläilemään. Tällä kertaa kaverioptio ei ollut mahdollinen, joten jälkikasvun täytyi seurata mukana. Koska jouduin ottamaan perjantain lomapäiväksi töistä, käytimme reissua myös virkistystarkoitukseen :D

Tässä matka kokonaisuudessaan:

Google Mapsista siepattu  









Ensimmäisenä Kolarin jälkeen on Pello, joka ohitettiin pikaisesti.


Matkalla Pellosta Rovaniemelle käydään pikaisesti Ylitornion kunnan puolella, mutta mitään erityistä nähtävää ei ole (metsää, puita, metsää, tietä...).


Rovaniemellä päästäessä nälkä on yleensä karmiva. Pikaisesti maailman pohjoisimmalle Mäkkärille taltuttamaan pahin nälkä. Ja koska matka oli yhdistetty kokous- ja virkistysmatka, kävimme shoppailemassa. Prismassa oli juuri sopivasti asiakasomistajapäivät.


Rovaniemeltä matka jatkui Kemijärvelle. Ja koska aikaa oli vielä hyvin jäljellä, ehdimme poiketa Kemijärven keskustassa kaupoissa.

Lopuksi matkan määränpää eli Pyhä.


 Sää oli perjantaina ihanan keväinen ja matkaa oli mukava tehdä. Lauantai, kun palasimme kotiin samaa reittiä, välillä pyrytti ja välillä tuli räntää. Kotimatkalla kävimme vielä pikaisen kauppareissun Rovaniemellä.



Kommentit

  1. Olipas mukava postaus. En ole tiennytkään, että Roin mäkkäri on maailman pohjoisin:) Mukavaa tiistaita.... Täällä sataa nyt vettä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti