Nyt kyllä jännittää

Tyttäreni lähti aamulla kohti kisabussia, joka matkaa kohti kisapaikkaa. Äitiä jännittää. Tänään on KLL:n Pohjois-Lapin hiihtokisat, joihin tyttäreni lähti edustamaan asuinkuntaansa. Olisin halunnut mukaan paikanpäälle jännittämään, mutta kevätflunssa on pitänyt minut sängynpohjalla lauantaista lähtien. No, mieheni lähtee kisapaikalle, kunhan käy ensin pikaisesti laittamassa työhommat kuntoon.

Hauska harrastus tuo liikunta ja urheilu. Muistan, kun tyttäreni pienempänä lähti kisoihin innolla ja ehkä hieman eri motiivein kuin yleensä kisoihin lähdetään. Maastojuoksukisoissa hän saattoi poiketa metsään kesken kisan popsimaan mustikoita ja hiihtokisoissa pysähtyi nauttimaan maisemista. Tyttö täynnä unelmia:D Vasta aivan viime aikoina kilpailuihin on tullut mukaan myös halu pärjätä (HUOM! ei pakonomainen halu voittaa) ja parantaa omia suorituksia. Tänä vuonna hän oli ylpeä koulujen välisten hiihtokisojen jälkeen, kun pääsee omilla suorituksillaan edustamaan kuntaansa kuntien välisiin kisoihin. Aiempina vuosia hän on päässyt siksi, että joku toinen on sairastunut tms. Ja miten ihana katsoa sitä onnellista ja iloista ilmettä siitä, että on saanut omin voimin tehtyä jotain sellaista, josta on haaveillut.

Lasten kilpailut eivät aina ole iloista osallistumista. Muistan, kun tyttäreni oli alle kouluikäinen, niin osa samoihin kisoihin osallistuneista samanikäisistä lapsista oli jo tiukan "valmennuksen" alla. Vanhemmat kielsivät, ettei ennen juoksua saanut lähteä metsään syömään mustikoita, koska "ei ennen kisoja saa syödä" jne. No huh huh! Pienten lasten kisoissa pitäisi olla mielestäni iloinen meininki ja osallistumisen ilo. Ei siellä tarvita moittivia ja tiukkapipoisia "valmentaja"-vanhempia. 

Nyt oma "pieni" neitokaiseni on vitosluokkalainen. Vaikka motiivit osallistua kisoihin ovat muuttuneet ensimmäisistä kisoista, on hommassa onneksi vielä säilynyt ilo ja into. Toivotaan, että niin on jatkossakin. Vielä lopuksi kuva kuuden vuoden takaa kannustamaan kisoissa.


Kommentit

  1. Otappas lääkettä rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti;)Onnea tytön kisaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti